MÂDÁHÀN
– HEVONEN, JOKA NELISTÄÄ PILVIEN HALKI —
MARSKI RATSASTAA AASIASSA JA OLUTPULLON KYLJESSÄ
Saunaoluita noutaessa
sattui silmääni Tammiston Alkossa olutpullo, jossa venäläisen upseerin
kenttäpukuun pukeutunut tutunnäköinen hahmo ratsastaa vuoristoseudulla. Oluen
merkkinä oli sana Mâdáhàn ja etiketin laidassa teksti: ”Mâdáhàn ratsasti Filip
hevosellaan 14 000 kilometrin matkan halki Keski-Aasian Kirgisiasta
Pekingiin. Ratsunaan hänellä oli hevonen, jolla oli itsemurhataipumuksia.”
Vaikka en uskonut olevani väkevän Tropical Milk IPA:n (niin pullossa luki) ystävä,
niin pitihän tuo italialaispanimon yhteistyössä Kallio Brewery Ltd:n kanssa
tuottama pullo ostaa. Alkon naismyyjä ei oikein ymmärtänyt innostustani pullon
huomattuani, saati hieman sekavaa tarinaani marsalkka Mannerheimin
ratsastusmatkasta halki Aasian.
Matka halki Aasian
Silloinen Venäjän
armeijan ratsuväen eversti C.G.E.Mannerheim teki vuosina 1906 – 08 vaativan
ratsastusmatkan halki Aasian. Vaikka hänen osuutensa oli selvästi
sotilaspoliittinen, oli matka alun perin tieteellinen. Ranskalainen tiedemies
Paul Pelliot oli suunnittelemassa Venäjältä käsin tehtävää tutkimusmatkaa
Kiinaan. Matkan pituudeksi oli suunniteltu kaksi vuotta ja matkareitiksi
Tashkent - Kashgar - Kutsha - Lobnor - Shatshzhou - Si-an-fu - Ta-tong-fu -
Peking.
Venäjän sotaministeriö
päätti käyttää Pelliot`n retkikuntaa hyväkseen ja liittää siihen
"siviilinä" yhden venäläisupseerin. Tämä tuli varustaa kansatieteen
ja luonnonhistorian tutkimukseen soveltuvilla välineillä. Retken aikana otetut
valokuvat osoittavat, että Mannerheim todellakin esiintyi siviilinä –
olutpullon etiketissä Marskin asu onkin aivan liian sotilaallinen. Yksi syy
siihen, että Mannerheim valittiin tehtävään, oli hänen laaja kielitaitonsa ja
se, että hän ei ollut kansallisuudeltaan venäläinen ja saattoi siten käyttää
Suomen suuriruhtinaskunnan passia.
Tehtävä oli kuitenkin
pohjimmaltaan sotilaallinen: Mannerheimin tuli kerätä sotilaallista tietoa
Kiinan läntisistä ja pohjoisista rajamaakunnista, armeijan ja hallinnon
reformeista ja sotilaspoliittisesta tilanteesta sekä marssireiteistä Venäjältä
Lanzhoun ja Pekingin suuntiin.
Mannerheimin ja Pelliot´n
välit kuitenkin kiristyivät jo matkan alkuvaiheessa, ja kahden kovaluontoisen
ja kunniastaan tietoisen miehen tiet erosivat pian matkan alkuvaiheessa.
Mannerheim jatkoi omaa retkikuntaa johtaen ja saamaansa tehtävää suorittaen. Mannerheim
tutustui Kiinan sotilaalliseen tilanteeseen, teki muistiinpanoja, otti
valokuvia ja piirsi karttaluonnoksia. Matkalta palattuaan hän sai esitellä laatimansa
laajan raportin myös keisarille. Raportin sotilaallisena johtopäätöksenä oli
Kiinan kanssa syntyneessä konfliktissa vallata Sinkiangin ja Gansun maakunnat
ja katkaista Kiina keskeltä. Raportti painettiin 1909 Venäjän armeijan
virkakäyttöön.
Mannerheim esiintyy keksityllä
nimellä
Tuosta kiinankielisestä Mâdáhàn,
tai kuten hän itse sen sanoo, Ma-ta-khan –nimestään Mannerheim kertoo muistelmissaan.
Hän oli joutunut pysähtymään Sinkiangin maakunnassa sijaitsevaan Kašgarin
kaupunkiin odottamaan luvattua matkustuslupaa ”suomalaista Mannerheimia varten,
joka matkustaa Venäjän hallituksen suojeluksessa”. Kun lupaa ei järjestynyt,
neuvoi Venäjän konsuli Kolokov Mannerheimia hankkimaan paikallisen nimen ja
passin; konsuli ehkä tajusi, ettei venäjänkielisellä isännimellä varustettu ja venäjäksi
litteroitu Mannergeim ollut siinä tilanteessa paras mahdollinen.
Konsuli Kolokov selitti,
että Mannerheimin sukunimen kaksi ensimmäistä kirjainta sopisivat
hyväkaikuiseksi alkutavuksi uuteen nimeen; ne nimittäin tarkoittavat hevosta ja
esiintyvät ”monien dungaanikenraalien nimessä suosittuna alkutavuna. Ensi
tavuun kiinalaisten on tapana liittää kaksi muuta, jotka yhdessä sen kanssa
muodostavat jonkun miellyttävän ajatuksen".
Niin kiinalainen
palvelija pyöräyttää kaksi siroa tavumerkkiä Ma:n jälkeen. ”Nimeni oli nyt Ma-ta-khan eli Hevonen, joka nelistää
pilvien halki”, kertoo Mannerheim. ”Tämä nimi saavutti ylen suopean vastaanoton
niiden viranomaisten keskuudessa, joiden oli tarkastettava papereitani”, hän
toteaa.
Mannerheim ja olut
Mutta sopiiko G.
Mannerheim hevosineen oluen mannekiiniksi? Eikö häntä mieluummin yhdistä venäläisten
upseereiden suosimaan konjakkiin sekä shampanjaan ja muihin viineihin; ja ennen
kaikkea jatkosodan päämajan ruokaryypyksi kehitettyyn pöytäviinan, akvaviitin
ja vermutin seokseen, piripintaiseen Marskin ryyppyyn?
Olutasiantuntija Heikki Kähkönen kertoo, että Mannerheim piti hyvästä ruoasta
ja maukkaista juomista. Mannerheimin viinikellarissa oli runsaasti laadukkaita
ranskalaisia, unkarilaisia ja saksalaisia viinejä. Marsalkka
piti myös snapseista, konjakeista ja skotlantilaisista mallasviskeistä.
Mutta nuorena upseerina
Nikolain ratsuväkikoulussa Pietarissa Mannerheim pääsi myös oluen makuun. Pietari
ei ollut 1800-1900-lukujen vaihteessa kovinkaan tunnettu olutkaupunki, mutta kaupungissa
oli tuohon aikaan oluttupia, joissa tarjoiltiin jopa saksalaista
Löwenbräu-olutta.
”Tuohon aikaan yksi
Pietarin merkittävimmistä oluttehtaista tunnettiin nimellä Kalininskin panimo.
Sen oli perustanut nykyisin suomalaisena tunnetun Krohnin suvun yksi
kantaisistä, saksalainen emigrantti Abraham Krohn keisarinna Katariina Suuren
myötävaikutuksella vuonna 1790. Myöhemmin panimo tunnettiin nimellä Stepan
Razin”, kertoo Heikki Kähkönen.
Syyskuussa 1917 annettiin
väliaikainen kieltolaki, jonka myötä oluenpano tyrehtyi Suomessa lähes täysin; itse
kieltolaki tuli voimaan vasta kesäkuussa 1919. Kansalaissodassa valkoisten
armeijaa komentanut Mannerheim oli kuitenkin viehtynyt Suomessa pantuun olueen.
Jättäessään sodan jälkeen ylipäällikön tehtävät hänen lähimmät upseerinsa ja
ystävät järjestivät esimiehelleen juhlallisen päivällisen, jonka ruokajuomina
tarjoiltiin snapseja, portviiniä, samppanjaboolia sekä stoutia ja olutta.
Edesmennyt olutkirjailija
Unto Tikkanen kertoo kirjassaan
Viinin ja oluen lähteillä, että marsalkan seurueen arkiruoan kyytipojaksi
lounaalla tarjottiin yksi ryyppy ja päivällisellä kaksi. Lisäksi juotiin olutta
tai vettä, ei koskaan maitoa tai piimää.
”Mikkelissä oli tuolloin
kaksi panimoa. Vuodesta 1943 saatavilla oli vain saksalaisille joukoille
saksalaisesta maltaasta valmistettua olutta, koska muunlainen kotikaljaa
vahvemman oluen valmistus oli kiellettyä vuoteen 1948 asti”, Tikkanen
kirjoittaa.
Mannerheimin Mikkelin
klubin pöydässä nauttima olut olikin yleensä sitä mitä Hotelli Kalevan
henkilökunta oli onnistunut marsalkalle hankkimaan. Marskin pöydässä siis
todennäköisesti juotiin saksalaista olutta.
Mutta Mâdáhànin pullossa
oleva olut on seitsenprosenttista, punaista IPA:a. Nyt kun suu alkaa kuivua
huomaan, että se taisi olla aika maukasta ja sitä olisi pitänyt varata toinenkin
pullo…
Käytetyt lähteet:
G. Mannerheim;
Muistelmat, Ensimmäinen osa (Otava 1951)
Helsingin suomalainen
klubi: Mannerheim sivusto (Mannerheim.fi)
Heikki Kähkönen: ”Olut
maistui Mannerheimin pöydässä”, Suomen Panimoliitto ry
Unto Tikkasen sitaatit
Heikki Kähkösen blogista.
|
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti